5/27/16

Meditatiiviset harjoitukset


Istuen, makuulla, kävellen. Aistihavaintojen kautta - tunteminen, katsominen, kuuleminen.
(Maku/haju - tietoinen maistaminen/syöminen, ja hajuaisti myös luonnossa harjoitellessa). 


Meditaation sanotaan olevan jotain mikä tapahtuu keskittymisen kautta, kun olemme voineet keskittyä läsnäolevasti aistien kautta tietyn aikaa. Jooga filosofiassa on mainittu, jos olemme voineet keskittyä jonkun aikaa ilman ajatusten keskeyttämänä johonkin yhteen asiaan (tekniikkaan), voimme kokea meditatiivista tilaa. Syvemmän meditatiivisen tilan sanotaan olevan mahdollinen, jos keskeytymätön keskittymisen/olemisen tila vois olla yhtäjaksoista lähes puolen tunnin ajan.


Aika: säännöllisyys (joka päivä, jos mahdollista), ei niinkään pituus. Alkuun 5-10 minuuttiakin on hyvä. On todettu, meditaatio mm. vaikuttaa elektromagneettiseen kenttään, verenkiertoon, hermostoon, rauhasiin, aivojen kemiaan. Muun muassa meditaation pituudesta ja vaikutuksista tästä linkistä.


Ajatukset  / tunteet: Tunteita nousee ja laskee. Niin kuin mitkä tahansa ajatukset ja tuntemukset elämässä. Voit ottaa tarkkailijan roolin ja vain tiedostaa nämä ja lempeästi palata tekniikkaan, jota käytät. Pakottaminen yleensä tuo jännitystä, joten anna aikaa. Tarpeen tullen, jos pitkähkön harjoituksen aikana nousee ideoita/ajatuksia, jotka saatava paperille, jotta voit jatkaa, niin pidä muistio vieressäsi. Näin ei tarvitse pitää ajatuksista kiinni vaan voit helpommin jatkaa; keskittyä olennaiseen.


Hengitys: luonnollinen, jollei tekniikkana sitten ole hengityksen seuraaminen, niin silloin hengitys automaattisesti saattaa syventyä ja pidentyä. Joogaharjoituksina käytetään myös erilaisia hengitysharjoituksia, joissa tietoisesti hengitetään rauhallisesti, kontrolloidusti syvempään sisään ja ulos, tehden hengityksestä pitkää ja esimerkiksi saman pituista (sisään ja uloshengitys yhtä monta sekuntia).


Silmät: Silmät suljettuina tai katse lempeästi alaviistoon metrin parin päähän. Kävellen yleensä auki ja makuulla kiinni; istuen sekä että.


Mieli: mieli muun muassa muistaa, kuvittelee, tietää, erehtyy (Patanjalin Yoga Sutrat) ja joogan (meditatiivisuuden) tarkoitus onkin hiljentää kaikkea tätä. Mielen nähdään myös olevan yhteydessä kehoomme, eli harjoitus mielen tai kehon kautta vaikuttaa toiseen. Kun mieli ei enää “teekään” mitään, niin voimme kokea omaa todellista olemustamme, joka mahdollistuu muun muassa meditatiivisten harjoitusten / tekniikoiden kautta. Syvän tietoisuuden kokemus voi olla hetkellinen tai pidempi, joka mahdollistuu läsnäolon ja antautumisen kautta.


Istuma asento: selkä ojennettuna, aluksi tuntien pituutta lantiosta ylöspäin, niin keho asettautuu. Voit tietoisesti liikuttaa yläkehoa hetkeksi aikaa eteen, taakse ja sivuille, jotta huomaat missä asennoissa kehon lihakset jännittyy ja näin löydät oman keskipisteen (kevyimmän/suorimman kohdan).
Istuen lattialla tai tuolilla (vältetään nojaamista selkänojaan, jollei se ole tarpeen). Lattialla oleva risti-istunta; voit katsoa että polvet ovat alempana kuin lantio —> istu tyynyjen päällä, näin jalat eivät puudu niin helposti/nopeaan. Kämmenet polvien/reisien päällä tai sylikkäin. Silmät suljettuina tai katse lempeästi alaviistoon metrin parin päähän. Jos tunnet harjoituksen aikana pakottavaa tarvetta vaihtaa asentoa, niin tee se rauhallisesti/tietoisesti.
Voit istua myös lattialla sääret maassa polvet auki ja osoittaen eteenpäin, jolloin koroke (kirjapino)/tyyny/tyynyjä lantion alla helpottaen asentoa. Korokkeen korkeus sen mukaan mikä itselle asentona mukava.


Tekniikat (voit valita 1-3 harjoituskerralle)

Kuunteleminen

Tällä voi aloittaa. Joskus helpompi aloittaa kehon ulkopuolelta. Tiedostat ja kuulet mitä eri ääniä kuulee, ilman että niitä tarvitsee ajatusten tasolla jäädä miettimään/analysoimaan. 


Tunteminen

Kehon eri osien tunteminen - tunne jalkoja (pelkästään tunne), vatsaa, rintakehää, selkäpuolta, pään aluetta, kasvoja. Pelkästään tunnet, tuot keskittymisen aistihavaintoon tuntemisesta.


Tunteminen/seuraaminen

Hengityksen tunteminen/seuraaminen. Sisään hengitys, pieni luonnollinen tauko ja uloshengitys, pieni luonnollinen tauko..

Sisään- ja uloshengityksen ilmavirran tunteminen nenän alapuolella. Saattaa olla että luonnollisesti hengitätkin ulos suun kautta, silti voit keskittää mielen nenän alapuolelle.

Hengityksen tuoman liikkeen tiedostaminen kehossa - rintakehällä tai vatsalla. Miten tämä alue liikkuu kun hengität.



Mantra

Mantran toistaminen, joko ääneen, hiljaa mumisten tai mielessä. Ole mukana jokaisessa sanassa, kirjaimessa, tavussa ja tunne värähtely (jos ääneen). Huomaa myös tauot välissä. Lyhyt mantra kuten esimerkiksi OM voi olla hengityksen rytmissä, niin että uloshengityksen aikana lausut ja sisään hengityksen aikana vain olet. Pidemmät mantrat kulkevat hengityksen luonnollisessa rytmissä. Toistaa voit niin kauan kuin haluat, mutta toistokerrat voivat esimerkiksi olla: 3x, 27x, 54x tai 108x. Jos tietty määrä (27, 54, 108), niin tarvitset malan (helminauhan), jotta tiedät monta kertaa olet lausunut. Jokaisen helmen kohdalla mantra, pienehkö tai pidempi tauko kunnes siirryt seuraavaan helmeen. Mielen harhaillessa muihin ajatuksiin, tuo tietoisuutesi harjoitukseen. Malat ovat tehty oikeille lukumäärille - mala vaihtoehdot tästä linkistä ja lisää numeroista tästä linkistä.   


Katse

Voit kohdistaa katseen myös objektiin; esimerkiksi kukka, jota katsot. Tai tiettyyn kohtaan lattiassa. Huom. Käyttäessäsi kynttilää, on kynttilä laitettava ainakin käden pituuden verran kauemmas itsestä, rintakehän tai kasvojen korkeudelle. Kynttilä käytettäessä on kyseessä ‘trataka’ niminen jooginen puhdistusharjoitus, joka aloitetaan vaan 10-15 sekuntia kerralla ja hitaasti pidennetään aikaa muutamiin minuutteihin (vie useita päiviä nostaa pituutta). Harjoituksessa katse kohdistetaan silmiä räpyttämättä liekin kirkkaimpaan/ylimpään ‘väriin’. Alkajille suosituksena muu kuin kynttilä objektina, jollei trataka ennestään tuttu.


Sisäinen katse/tunne

Voit myös tuoda silmät suljettuina sisäisen katseen/tuntemuksen tiettyyn kohtaan kehossa, esimerkiksi sydämen alueelle, kulmakarvojen väliin (kolmas silmä), tai lantionpohjaan (naisilla kuukautisten aikana).


Makuulla: selin (mieluiten ilman tyynyä tai muutamien senttien paksuinen pehmeä koroke pään alla.
Tekniikka: kehon eri osien tunteminen - tunne jalkoja (pelkästään tunne), vatsaa, rintakehää, selkäpuolta, pään aluetta, kasvoja. Pelkästään tunnet, tuot keskittymisen aistihavaintoon tuntemisesta. Voit jatkaa hengityksen Tunteminen/seuraaminen tekniikkaa kuin istumaharjoituksessakin.


Kävellen: Voit kävellä rauhallisessa tahdissa (tai tosi hitaassa) päästä päähän ja ennen käännöstä pysähtyä ja ennen kuin aloitat suoran kävelyn (kaksi pysähdystä / paussia). Voit myös kävellä laajaa “kehää/ympyrän” muotoa. Aistihavainnot ja tietoisuus liikkeessä, jalkapohjissa ja katse alaspäin.



♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥  

Välillä tekniikka jää ja olet vain, mutta palaa tekniikkaan kun tiedostat että ajatukset alkavat taas harhailla.


Olemme jotain syvempää kuin ajatuksemme. Jos ajatuksemme olevat pilvet taivaalla ja syvin olemuksemme taivaan väri, niin ymmärrämme että vaikka joinain hetkinä ja päivinä pilviä on enemmän tai erityisen paljon, niin kuitenkin tiedostamme että todellisuudessa olemme jotain muita kuin nämä ohi lipuvat pilvet. 

Nauti harjoituksesta, hiljaisuudesta, tauoista, tyhjyydestä  

5/26/16

"Taidetrager ruokkii luovuutta"

"Taidetrager ruokkii luovuutta"
Tragerin ja taiteen yhdistelmä kurssista Opetusalan Ammattijärjestön lehdessä. Kirjoittaja Satu Kiuru tekee väitöstutkimusta tiedostamattoman merkityksestä kuvataiteellisessa prosessissa. 

5/16/16

Kesän erikois astangat Wasa Wellnessillä

Wasa Wellnessillä normaalit viikkotunnit jatkuvat juhannukseen saakka. 
Juhannuksen jälkeen:

Kesäkuu 

Lauantaina 11.6.
Astanga ohjattu 1. sarja
klo 8:45-11:00 (ovet auki klo 8:30)
20€ tai 1 ja puoli rastia kortista


Maanantaina 20.6.

klo 20-21
Astanga ohjattu avoin taso - sopii aloittelijoille kuin jatkolaisille
Huom! Tanssikoulu Kipinällä
10€ 
Lisätietoja tästä linkistä


Astanga mysore 5 pvä
ma 27.6.- pe 1.7.
klo 6:30-8:15 Ryhmä 1
klo 7:45/8:00--> liukuva aloitus Ryhmä 2
13€ harjoitus / 65€ 5pvä



Heinäkuu

ma 18.7. - pe 22.7.
Huom! vain 1 ryhmä
ma = ohjattu 2 sarja, ti-to = teema + mysore ja pe ohjattu 1 sarja
klo 8:30-11:00  (ma ja pe ohjattu klo 8:45-11)
ti-to noin 40 min ennen mysore harjoittelua teemana; 
meditatiiviset harjoitukset, yin asentoja, hengitysharjoituksia ja tekniikkaa
20€ harjoitus tai 1 ja puoli rastia kortista
Kysy, jollet ole varma soveltuvatko tunnit.







Hinnat Wasa Wellnessillä
1 x 13 €
5 x 65 €
10 x 130 €
TYKY- ja SMARTUM setelit käyvät maksuna

Mysore tunnille on mahdollista osallistua heti kun olet halukas joogaamaan omassa tahdissa ja kun olet käynyt astangan ohjatulla alkeet tunnilla muutamia kertoja (tai ohjaamassani voimajoogassa) tai yksityistunneilla kerran tai kaksi (olet omaksunut hengityksen ja aurinkotervehdyksen).


Mysore: tunti oman hengityksen tahdissa. Oppilas muodostaa henkilökohtaisen ja itsenäisen harjoituksen, tehden itselleen sopivan pituista harjoitusta. Tunti poikkeaa koko ryhmälle ohjatusta siten että; ohjaus tapahtuu yksilöllisesti, sekä suullisesti että fyysisesti avustaen. Näin ohjaajalla on aikaa yksilölliseen avustamiseen, sekä tarvittaessa viemään oppilaan harjoitusta pidemmälle uusien asanoiden (asentojen) ohjaamisella. Mysore tunti on astanga-joogatraditiota, tapa joten mm. Astanga-joogan isä Sri K. Pattabhi Jois opetti sitä Mysoren kaupungissa Intiassa. Harjoituksesi saattaa kestää tunnin-kaksi. Kotona harjoitellessa 15-30 minuuttiakin on hyvä harjoituksen pituus, jollei ole enempään mahdollisuutta.


"Ohjeita" harjoitukseen tästä.

Pienryhmäkoko, joten ilmoittautumiset etukäteen ♥ Ryhmäkoko Wellnessillä max. 9 hlö.
Ulko-ovi auki auki 15 minuuttia ennen tunnin alkamista. 
Suihku Wellnessillä.
Ilmoittautuessa kerro ryhmä, johon haluat osallistua, jos kaksi ryhmää kyseiselle päivälle. 
Kysy lisää, jollet ole varma soveltuuko tunti ♥ 
Ilmoittautuminen: Yhteystiedot täältä.

Tervetuloa!