2/18/18

Su 4.3. Itsetutkiskelu

Sunnuntaina 4.3.
Seasonal jooga harjoitus - vuodenaika talvi
klo 10:15-14 (ovet auki klo 10)

Pieni tauko välissä
Wasa Wellness
Hinta: 40€ (tai 3 rastia kortista)

Tunnin sisältö:
Yin + yang harjoitus

Yin on passiivinen, rauhallinen, sisäänpäin kääntynyt kuin taas yang on aktiivinen ja voimakas.
Teemme lisäksi hengitys- ja meditaatio harjoituksia tukemaan vuodenajan teemaa.
Tunnin aikana käydään läpi jonkun verran harjoituksen ja vaikutuksien perusteita.

Talven vuodeaika ajoittuu 21.12. - maaliskuun puoleen väliin. Ehdimme siis hyvin vielä uppoutumaan talven teemaan, jotta olisimme myös valmiimpia piakkoin alkavaan kevään energiaan. Talven teema on itsetutkiskelu, hiljentyminen, meditaatio, kääntyminen itseen ja siihen mistä omassa elämässä on kyse.

Yin harjoitus on rauhallinen ja meditatiivinen harjoitus. Tunnin aikana pysytään useita minuutteja keholle helpoissa venyttävissä asennoissa. Liikkeet vaikuttavat niin syviin kudoksiin, sekä elimiin, samanaikaisesti myös tuoden läsnäoloa, tietoisuutta, rauhoittuneisuutta. Harjoitukset tehdään omista lähtökohdista, eli oman kehon ja kykyjen mukaan.


Yang taas harjoitukseltaan aktiivinen ja eri tavalla stimuloiva. Asennot koostuvat liikeen yhdistämisestä; virtaavuudesta; vesi elementistä, joka hallitsee talven vuodenaikaa, sekä asennoista, joissa pysytään joitain hengityksiä.

Hengitysharjoitukset taas vaikuttavat hermostoomme, energiaamme, keuhkoihin ja aktiivisimmat jopa vatsan sisäelimiin. Rauhalliset hengitysharjoitukset meditatiivisuudessaan tuovat syvempää kokemusta läsnäolosta ja sisimmästämme.

Yin jooga pohjautuu niin jooga filosofiaan kuin kiinalaiseen lääketieteeseenkin. Kiinalaisessa lääketieteessä ihminen nähdään kokonaisuutena osana luonnon rytmiä ja jooga harjoituksella voidaan näin tukea elämää ottaen huomioon vuodenajat, jotta keho ja mieli pysyy tasapainossa.


Vuodenajan sisäelinpari kiinalaisen lääketieteen mukaan: virtsarakko ja munuainen
Elementti: Vesi 💧
Maku: Suolainen
Värit: Sininen ja musta
Vuodenajalle ominaiset jooga asanat (asennot): 
Eteen- ja taaksetaivutukset ja venyttävät liikkeet, joissa jalat on auki. Myös asanat, joissa paine näille alueille esim. lattiaa tai omaa kehoa vasten. Teemme liikkeitä, jotka vaikuttavat myös muuallekin kehoon 🙏 

Pienryhmäkoko
Ilmoittautumiset:
kristiina.peltoniemi@gmail.com
puh: 040 582 5669



Kuva Kuntsin modernin tateen museosta

No comments:

Post a Comment